Päivitetty 28.2.2010:
 
Uudet kotisivut avattu osoitteessa http://www.nomenest.com/ 

NomenEst Priscilla Black ~ Kuva: Anne Sarpo
NomenEst Priscilla Black

Tervetuloa sivuillemme tutustumaan kissoihimme.

NomenEst Maine Coon -kissala sijaitsee omakotitalossa Seinäjoella, Etelä-Pohjanmaalla.

Kasvattajanimi hyväksyttiin FIFe:ssä vuonna 2000. Kissanäyttelyitä olemme harrastaneet vuodesta 1999 alkaen. Ensimmäinen Maine Coon meille tuli vuonna 1999 ja ensimmäinen pentueemme syntyi vuonna 2002.

Kissamme ovat meille ensisijaisesti rakkaita lemmikkejä ja perheenjäseniä. Kaikki kissamme ovat sisäkissoja joilla on mahdollisuus halutessaan ja sään salliessa ulkoilla ulkotarhassa. Ulkotarhoja meillä on kolme.

Kissamme ovat FeLV ja FIV -negatiivisia ja kaikilta siitoskissoiltamme tutkitaan lisäksi  HCM (hypertrofinen kardiomyopatia), PKD (polykystinen munuaissairaus) ja HD (lonkat). Kissalamme on myös microsporum canis -vapaa. Tavoitteenamme on kasvattaa ennenkaikkea hyväluonteisia ja terveitä sekä myös hyväntyyppisiä ja -kokoisia Maine Cooneja.

Pennut kasvavat meillä ihmisläheisessä ympäristössä perheen parissa. Pennut luovutamme aina rekisteröityinä ja aikaisintaan 13 viikon ikäisinä, vähintään 2 kertaa rokotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Pennut myymme ainoastaan sisäkissoiksi. Kasvattiemme ulkoilu sallitaan ainoastaan ulkotarhassa tai valvotusti valjaissa. Pyrimme myös viemään pennut uusiin koteihinsa. Edellytämme että tuleva omistaja on sitä ennen käynyt tutustumassa kissoihimme. Kasvattejamme asuu Suomen lisäksi Itävallassa, Tanskassa ja Norjassa.

Yhteystiedot:

Anne Sarpo

Kitinojantie 393

61470 Kitinoja

Puh. 06-4122 404

e-mail: anne@sarpo.com

 

 

 

© 2000-2010 Tiia Kellari

Pääsivu | Tytöt | Pojat | Pennut | Pentueet | In Memoriam | Linkit | Yhteystiedot | Päivitykset | Vieraskirja